top of page
Riku Kantola
Etusivu: Welcome
Etusivu: Text
Etusivu: About
Riku K_PromoPic2_edited.png

Ääniaaltoilija Riku Kantola on säveltäjä, multi-instrumentalisti ja musiikin tuottaja, joka on toiminut yhteistyössä Suomen tunnetuimpien artistien kanssa samanaikaisesti tehden valtavirrasta poikkeavia taideprojekteja.

Riku tasapainoilee äänen luomisen, -tutkimisen ja -käsittelyn sekä visuaalisuuden välillä luoden tästä kombinaatiosta taidetta ja kokemuksia.

 

Riku Kantolan työssä yhdistyy herkkä luovuus, vankka ammattitaito, hyvä yhteistyökyky

sekä periksiantamattomuus.

 

Riku on myös esiintyvä taiteilija. Hän on kiertänyt Suomen konserttisalit, areenat ja festivaalit sekä tehnyt lukuisia kansainvälisiä kiertueita ja konsertteja. 

Kokonaisvaltaisen muusikkouden lisäksi Riku on toiminut myös joogaohjaajana (Astangajooga). 

 

Holistisen Äänen kosketus kokonaisuuden luomisen ja kehittämisen myötä Riku on sukeltanut syvemmälle ääniaaltojen positiivisiin vaikutuksiin kehossa ja mielessä. 

Oman äänen tutkimisen myötä hän alkoi tutkia ääntä ja värähtelyä laajemmin samalla perehtyen ilmiöihin mitä äänellä saa aikaan.

Tämä prosessi synnytti halun auttaa myös muita löytämään oman äänensä. Riku pyrkii teostensa ja työnsä kautta luomaan ihmiselle tilan, jossa oman äänen kuuleminen ja käsitteleminen on mahdollista.

 

 

KOULUTUS 

 

Musiikin maisteri, Sibelius-Akatemia, Musiikkikasvatuksen osasto 

Musiikin tuottaja/muusikko AMK, Metropolia 

 

LIVE-, ALBUMI- JA TV-TUOTANNOT 

 

Muusikkona, säveltäjänä, sovittajana, kapellimestarina, musiikin tuottajana sekä äänen käsittelijänä vuosina 2008-2023:

 

Saara Aalto, Cheek, Diandra, Aurora, Kaija Koo, Baranband, Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!, Teemu Roivainen, Hold’em, Pat Metheny Group-Tribute, Heli Kajo

 

 YLE, MTV ja NELONEN TV-ohjelmat

Etusivu: Text
Etusivu: Image
hirontapöytä 1 visentti.png

 

 

 

 

    Ä Ä N E N  K O S K E T U S

MUSTA.jpg

Äänen kosketus on holistinen kokemus, joka menee konkreettisesti ihon alle. 

Äänen kosketus koetaan uuden ja innovatiivisen äänistimulaatiojärjestelmän tai live-äänistimulaation kautta.

Äänistimulaatiojärjestelmä vaikuttaa äänen, musiikin, äänimaisemien sekä kehoon johdetun matalataajuusresonanssin kautta.

Järjestelmässä osa äänivärähtelystä johdetaan kehon eri osiin, ja osa johdetaan auditiiviseksi (kuultavaksi) kokemukseksi innovatiivisen monikaiutin-äänentoistojärjestelmän kautta. Yhdistelmä luo kokijalle aivan uudenlaisen tavan kokea ääntä ja taidetta.

Kokonaisvaltaisin kokemus syntyy Riku Kantolan yhdistäessä äänistimulaatiojärjestelmän kautta toistettu säveltaide, live-äänistimulaatio sekä auditiivis-fyysinen kosketus - kokijasta tulee osa ääntä, osa taidetta.

Äänen kosketuksessa pyritään auditiivisen ja fyysisen kokemuksen kautta tasapainottamaan autonomisen hermoston parasympaattisen ja sympaattisen hermoston välistä suhdetta, ja tätä kautta lisäämään ihmisen hyvinvointia, jaksamista ja palautumista.

 
Auditiivis-fyysiseen kosketukseen täysin synkronoitu ja sävelletty taide yhdessä innovatiivisen äänentoiston kanssa luovat aivan uudenlaisen kokemuksen taiteesta.
 
Riku Kantola on kehittänyt Äänen kosketusta vuodesta 2018.
Palautteet ovat olleet erittäin positiivisia.

“Aktivoi soluja konkreettisesti.” 
“Huikea kokemus, kokonaisvaltainen ja täysin jotain ennenkokematonta.”

"Monipuolisempi kuin osasin odottaa. Huikeaa, miten äänellä voi vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti mieleen ja kehoon.”
“Tuntui siltä, että olin lapsi äidin kehossa ja sylissä. Kosketukset tuntuivat tosi miellyttäviltä ja ääni luontevasti tuki kosketuksia, itseasiassa ne tuki toisensa. Kiitos”
“Todella antoisaa, ja nyt jälkikäteen mieleen tulee uudenlaisia ajatuksia.”  
"Vaikuttavaa!"

 

Etusivu: Opening Hours

Ota yhteyttä

bottom of page